Kaksi vuotta sitten muutimme kerrostalosta omakotitaloon. Kolmen vuoden armottoman säästämisen ja haaveilun jälkeen saimme oman pihan, puutarhan, puita, pensaita – ja lumityöt. Illat eivät enää kulu asunnonetsimissovelluksen selaamisella. Elämä, jota on niin kovasti odottanut, alkaa.
Omakotitalo voi olla elämän suurin sijoitus. Siihen kiteytyy paljon haaveita ja toiveita tavasta elää, opiskella, harrastaa ja tehdä työtä. Silti omakotiasumista on vaikea kokeilla etukäteen: miltä tuntuu oikeasti hoitaa pihaa, suunnitella puutarhaa, kastella nurmikkoa ja perennaistutuksia, kun mieli vetäisi välillä Välimeren rantakaupunkiin kivikaduille sandaalit jalassa? Monelle iso piha on mahdollinen vain, jos ei asu lähellä keskustaa – ja silloin työmatkaan voi kulua suhteettoman paljon aikaa.
Nyt olemme asuneet omakotitalossa kaksi vuotta. Unelma toteutui, mutta mitä se toi mukanaan? Tiedän, ettei omakotitalo ole kaikille mahdollinen tai edes toivottu vaihtoehto. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, mitä olemme saaneet. Haluan silti pohtia ääneen, millaisia hyviä puolia ja haasteita omakotitalo- ja kerrostaloasumisessa on – varsinkin puutarhaihmisen näkökulmasta.
Oma piha on pala unelmaa ja vastuuta
Meidän tilanteessamme oma talo tuntuu aikuisuuden onnistumisen kiteytymältä. Tuntuu, että on saanut jotakin aikaan, kun on ostanut oman pienen palan maata. Saa maalata, rakentaa ja myllätä maata niin kuin haluaa. Saa omistaa lapion ja porakoneen. Samalla on vastuussa siitä, että maa ja sillä sijaitsevat rakennukset pysyvät kunnossa.
Kerrostalossa asuessani pystyin suurperheellisenä opiskelemaan ja säästämään vuokralla asuessa pesämunaa. Ajankäytön pystyy paremmin optimoimaan omia tavoitteita tukevaksi. Valmistuin maisteriksi, ja elämä oli tietyllä tavalla pienempää: ei autoa eikä suuria asumiseen liittyviä velvollisuuksia.
Omakotitalossa vastuu ei kuitenkaan rajoitu vain taloon. Piha on oma jatkuvasti muuttuva projektinsa. Keväällä suunnitellaan, kesällä kastellaan, kitketään ja istutetaan, syksyllä haravoidaan ja talvella katsotaan, mitä lumen alta taas paljastuu. Vai paljastuuko sieltä edes mitään elävää?
Kodin värikartat jatkuvat puutarhassa
Ihmisellä on tarve värkkäillä kaikenlaista. Minusta elämänlaatu tuntui silloin rajatummalta. Ei oikein voinut tehdä mitään. Ainakaan silloin, kun oli säästövaihe päällä ja ulkona ei ollut aikuisille kuin kiikku, jossa naapurin mummon kanssa sai jutella. Jännä, että miten sitä oppi kuuntelemaan, että milloin hän on siellä. Kiikku alkoi tietyllä tavalla nitistä liitoskohdistaan. Ja tietenkään ei ollut ketään, kuka niitä kiikun kannattimia olisi öljynnyt.
Omakotitalossa olemme maalanneet kaikki seinät. Olen hionut värikarttoja, jotta värit sopisivat kaikkien perheenjäsenten makuun. En esimerkiksi pidä sinisestä, mutta meillä on siniharmaa talo. Siniharmaa sopii. Ja poikani halusi sinisen huoneen, joten päädyttiin murrettuun siniseen sävyyn, jonka nimi on Fog in France.
Maalin täytyy kestää lapsiperheen elämää. Kuuden hengen asuttama talo on iso siihen, että seinät pitäisi maalata joka vuosi uudelleen.
Samalla tavalla värikartat kulkevat mukana puutarhassa. Olemme hankkineet perennoja ja pohtineet, mitkä kukkien värit, muodot ja lehtipinnat sopivat yhteen. Puutarhassa on kuitenkin yksi merkittävä ero sisustamiseen verrattuna: lopputulosta joutuu odottamaan. Kasvi kasvaa omassa tahdissaan, eikä perennapenkkiä voi saada valmiiksi yhdessä viikonlopussa. Kasveja tosin on helpompi siirtää kuin seinien väriä vaihtaa.
Miksi valitsimme perennat kesäkukkien sijaan?
Olemme rajanneet kalliita kesä- ja syyskukkia melko reilusti pois. Perennat ovat niitä kasveja, jotka palaavat joka vuosi takaisin. Päätös oli minulle jopa kipeä, sillä rakastan kesäkukkia.
Pihaa rakentaessa – tai oikeastaan mitä tahansa rakentaessa – tekemistä täytyy keskittää, jotta kaikkien muiden velvollisuuksien keskellä saa lopulta jotakin valmiiksi. Kaunis piha on ollut minulle haave, mutta kaikkea ei voi tehdä kerralla. Siksi alistuin tähän päätökseen, vaikka mieleni tekisi istuttaa aivan liikaa yhdellä kertaa.
Perennoissa viehättää myös se, että ne rakentavat puutarhaa vähitellen. Kun kasvi selviää talvesta ja palaa keväällä takaisin, se tuntuu pieneltä onnistumiselta. Samalla oppii tuntemaan omaa pihaa ja sen kasvupaikkoja paremmin.
Kaunis piha vaatii tietoa, työtä ja kitkemistä
Se, mitä olemme pihalla tehneet, on ollut kovan työn tulos. Ei riitä, että kukka tai lehdet ovat kauniita. On täytynyt tutustua kasvien kasvupaikkavaatimuksiin ja siihen, millainen kasvupaikka omalla pihalla oikeasti on.
On pitänyt opetella, missä on kuivaa, missä varjoisaa ja missä maa pidättää kosteutta. On täytynyt tutustua haittalajeihin ja kitkeä. Voi hyvänen aika, että me olemme kitkeneet!
Puutarhan suunnittelu on lopulta paljon muutakin kuin kasvilistojen tekemistä. Se on jatkuvaa havainnointia: mikä kasvi viihtyy, mikä ei, mitä kannattaa siirtää ja missä kohtaa rikkakasvit ottavat vallan. Jokainen virhe opettaa jotain seuraavaa istutusta varten.
Omakotitalon työmäärä voi välillä tuntua suurelta
Olen jo kertonut, että istutimme tänä vuonna ainakin 260 perennaa. Työtä on ollut paljon, ja välillä kaiken keskellä iskee pakosti epätoivo. Silloin alkaa epäillä itseään: onkohan minusta tähän? Miten olisi vaikka kesämökki? Paikka, jonne voisi karata arjen kiirettä.
Varaa olisi tietenkin vain pieneen mökkiin, ja sielläkin olisi laittamista ja korjaamista. Remontoiminen on välillä kuin tuuli veisi rahaa lompakon rei’istä – varsinkin, kun luonne on sellainen, että hommat on hoidettava.
Ehkä kesämökkielämä ei ole meille juuri nyt. Tilanne voisi olla erilainen, jos asuisimme kerrostalossa. Silloin aikaa jäisi mökin kunnostamiseen ja pihan hoitamiseen siellä. Tällä erää aikamme riittää tähän taloon, sen pihaan ja perennoihin – sekä tämän harrastuksen rahoittamiseen.
Kerrostalo vai omakotitalo – kumpi sopii puutarhaihmiselle?
Kerrostaloasuminen tarjoaa vapautta. Pihasta ei tarvitse olla vastuussa, lumityöt eivät odota omalla pihalla ja matkaan voi lähteä kevyemmin mielin. Omakotitalossa taas oma piha antaa mahdollisuuden kasvattaa, kokeilla ja tehdä käsillään.
Puutarhaihmiselle oma piha voi olla unelma, mutta se ei ole vain rentoutumispaikka. Se on myös työmaa, oppimisympäristö ja jatkuva keskeneräinen projekti. Juuri siinä on ehkä sen viehätys.
En vaihtaisi tätä pihaa pois. Vaikka välillä tuntuu, että kitkemistä, kasteltavaa ja suunniteltavaa riittäisi loputtomiin, jokainen uusi verso, onnistunut istutus ja talvesta selvinnyt perenna muistuttaa siitä, miksi tähän haaveeseen lähdimme.
Omakotitalo ei ole meille valmis unelma. Se on puutarhan tavoin jotain, joka rakentuu pala palalta.
Mikä omakotitaloasumisessa on yllättänyt sinut eniten – oma piha vai sen vaatima työ?
Lue muut puutarha-aiheiset artikkelini täältä:
Vastaa