Tekee hyvää listata kesän onnistumisia puutarhassa, varsinkin kun pihalla on ollut monenlaisia vastoinkäymisiä harakasta pupuun ja fasaanista puolikkaaseen oravanpoikaseen. Pommitetaan nyt omaa ja muiden puutarhastani kiinnostuneiden mieliä sillä, mikä on oikeasti mennyt hyvin tänä vuonna. Hyviä uutisia löytyi lopulta enemmän kuin tähän kirjoitukseen mahtuu!
Perennat edullisesti pikkutaimina
Alkukeväästä mietin kuumeisesti, että miten pystyn laittamaan pihaan lisää kukkivia perennoja, kun ei ole mahdollista ostaa kaikkia ruukkutaimia tai kasvattaa kaikkea itse. Löysin sellaisen tuttavuuden kuin perennojen pikkutaimet. Olen ollut äärimmäisen tyytyväinen siihen, miten sain edullisemmin haluamiani taimia. Koska halusin paljon samanlaisia taimia istutusryhmään, hinta voi nousta niin suureksi, että saattaa jäädä koko projekti toteuttamatta.

Pikkutaimien kanssa kuitenkin täytyy olla liikkeellä tarpeeksi ajoissa, että saa sellaisia taimia kuin on suunnitellut. Suositut edulliset pikkutaimet myydään nopeasti loppuun tai niiden myyntiaika on aika lyhyt. Lisäksi suosittelen, että perennapenkki on valmiina silloin, kun perennat tulevat postista. Oli aika kova homma tehdä perennapenkki valmiiksi samana päivänä kun perennat saapuivat.
Lyhyeen ostoaikaan liittyen: en tiedä, että voiko pikkutaimia säilyttää pitkään kaupassa ja että pitääkö ne istuttaa sielläkin pian isompiin taimipurkkeihin, jos niitä ei saa heti myytyä. Itse istutun ne heti kotona suoraan omaan paikaansa. Joka tapauksessa, jos haluaa pikkutaimia pihaansa, tulee olla nopea ja tietää jo etukäteen, että mitä haluaa ja minne.
Pitkään kukkiva maanpeittoperenna
Talon edustalla on muurinkivillä tehty istutusallas, jossa on mullan päällä kuorikatetta. Uusin perennapenkin siten, että otin kuorikatteen pois ja poistin sen alta suodatinkankaan. Kuorikatetta oli kaksi kottikärryllistä, joten ei ollut ihan pikku homma illan päälle poistaa kaikki käsin.
Edellisenä vuonna suodatinkangas vaikeutti rikkaruohojen kitkemistä, joten jo silloin päätimme, että kankaan on lähdettävä. Suodatinkankaan läpi meni juolavehnän juuria, eikä niitä ja monia muita rikkaruohoja saanut kunnolla revittyä pois. Kuorikatteen laitoin sitten takaisin istutusaltaaseen kankaan poistamisen jälkeen. Kuorikatteeseen tein aukkoja, joihin laitoin minulle uutta ihastuksen värettä aiheuttanutta purppuraa ajuruohoa.
Perenna tekee kaunista kukkivaa mattoa ja leviää tiettävästi alueelle ajan kanssa. Kasvu on melko tiivistä, joten olettaisin, että väleistä ei kovin paljon tarvitse kitkeä rikkaruohoja tulevaisuudessa. Kaiken lisäksi se kukkii pitkään. Viime aikoina olen bongannut siinä perhosia ja pörriäisiä. Mikä ihana kasvi kuivaan aurinkoiseen paikkaaan!

Pionien ensimmäinen kukinta
Pihallamme on noin kolmetoista pionia, jotka istutimme viime vuonna. Kaksi istutimme tänä vuonna. Toinen tänä keväänä istutetuista oli pusikosta löytynyt perenna meidän pihalla, joka piti siirtää perennapenkin kunnostuksen tieltä. Toinen keväällä istutetuista pioneista jopa alkoi kukkimaan. Siinä oli sylillisen kokoinen juurakko ja ikää 15 vuotta. Joka tapauksessa kaikki pionin kukat olivat minulle ensimmäisiä pioneja, joita olen omistanut ja joita olen saanut kukkimaan. Pioneja ei kasvatella kerrostalon parvekkeella yleisesti, joten harrastus vaatii oman maan, jossa tätä harrastusta voi vaalia.
Pioniharrastus on opettanut minulle paljon uutta siitä, miten tätä perennaa on vaalittu vuosikymmeniä ja jaettu sukulaisten pihoista perintönä. Pioneilla on takana huikeita tarinoita. Yksi niistä on oman pionimme tarina. Olimme varautuneet odottamaan vuosia ensimmäisiä kukkia, mutta saimme kukat iloksemme jo tänä vuonna. Pionien kerroksellisuus on huikeaa. Terälehtiä on niin paljon, että niitä on mahdotonta laskea.
Olen jakanut 15 vuotta vanhan pionin tarinaa sosiaalisessa mediassa ja satoja ihmisä on odottanut, että millainen kukka pionille lopulta tuli. Ja sitten koko kukinto katkesi!

Daalian kasvatus
Keväällä kauppareissulla ostoskoriin tipahti puolivahingossa daalian juurakoita. Olen kuullut, että tällaisia shoppailuonnettomuuksia sattuu usein myös muille puutarhaharrastajille. Itselläni tällainen tapahtui, kun kerrankin pääsin yksin kauppaan.
En ole koskaan aiemmin kasvattanut daalioita. Kasvihuoneesta oli jäänyt isoja ruukkuja ylimääräiseksi ja päätimme istuttaa daalian juurakot niihin. Ruukkujen pohjalle laitoimme hieman risuja ja lehtiä salaojitukseksi ja päälle kaupasta pussimultaa. Pohjiin teimme poraamalla isompia reikiä, sillä edellisenä vuonna kurkun taimet mätänivät ruukuissa.
Osa daalioiden juurakoista oli lähtenyt salaa kasvuun aiemmin olohuoneen pöydän alla, jonne ne olin kauppareissun jälkeen piilottanut. Kevätaurinko pääsi kurottautumaan ikkunasta pöydän alle.
Pakkauksien avaamisen jälkeen osa juurakoista näytti kuivuneilta. Olohuoneen pöydän alla kasvaneet pienet varret piti katkoa. Lopulta kuin lupa kasvuun annettiin, kasvuun lähteminen oli hidasta. Kun kaikki taimet lähtivät kasvuun, pienien daalian taimien latvominen oli sydäntä särkevää.
En halua, että daalioista tulee pitkiä ja honteloita, joten tein, mitä daalian kasvatusvinkeissä kerrottiin. Joten katkoin pieniä taimia haaromisen lisäämiseksi. Ja nyt, ensimmäinen daalian kukka avautuu. Ei tätä daalioiden kasvatusmatkaa voi verrata siihen, jos daaliat olisi ostettu kukkivina kaupasta!

Kun mietin kevättä, on ollut hyvä pysähtyä ajattelemaan, että mitkä kaikki asiat menivät hyvin, vaikka kaikkea ei ole millään voinut suunnitella etukäteen. Ajuruoho, pionit ja daalia kukkivat jaon hyvä muistaa että moni asia onnistuu – eikä jäädä jumiin siihen, että mitä linnut, peurat, porot ja talvi veivät.
Muut artikkelini löytyvät täältä:
Pienen budjetin perennat – Suti, saha ja sokeri
Istutin taimet huolellisesti – linnut järjestelivät ne uudelleen – Suti, saha ja sokeri
Jätä kommentti