Puutarhanhoito lähti liikkeelle pari vuotta sitten, kun löysin nurmikolta perennojen vierestä suikeroalpia. Kaivoin suikertelevat maanpeittoperennat saviruukkuihin talteen.
Puutarhanhoidossa tilanne eskaloitui, kun löysin maasta isoja kiviä. Löysin itseni kaivamassa niitä maasta rautalapiolla ja asettelemassa reunuskiviksi, vaikka minulla ei ollut hajuakaan että olisiko kiviä tarpeeksi reunustamaan koko penkkiä.
Perennapenkistä löytyi lopulta lehtikompostista lähtien kaikenlaista ja lopulta puolitoista metriä korkea pino rikkaruohojen juuria. Lehtikompostin kokoinen asia hukassa omalla pihalla tarkoittaa melkoista pusikkoa ainakin minulle.
Perennapenkistä tuli niin iso että kesti vuoden tuhota kertynyt juurikasa. Mukana oli haitallisia kasveja, joten kaikki piti laittaa sekajätteeseen.
En tiennyt, että miten aion saada penkin valmiiksi. Ei ole mahdollista ostaa kaikkia perennoja kaupasta eikä ole mahdollista yksin kaivaa koko penkkiä auki kerralla. Ajattelin, että teen vaikka metrin kerralla. Poistan juuret, lisään kompostia ja syksyllä haravoidut lehdet. Sain kuitenkin apua ja lopulta koko penkki oli valmiina. Enää puuttuivat perennat.
Perennojen hankinta on ollut sydäntä lämmittävää. Olemme saaneet ja ostaneet niitä muilta perennaharrastajilta. Kauppakasseilla auton perässä on kannettu esikkoja, vuorenkilpeä, saniaisia, pioneita ja kuunliljoja.
Kuunliljajuurakkoja saatiin yksi. Pienimme sen varovasti veden avulla niin, että saimme lopulta pikkutaimista komean kuunliljarivin perennapenkin varjoisemmalle puolelle. Vieläkin sormia palelee kun ajattelen sitä jääkylmää vettä, jolla erottelimme pieniä juurenpalasia toisistaan.
Lahjoituksena on tullut kurjenmiekkoja -jotka tosin paljastuivat iiriksiksi – ja sylillisen kokoisella juurakolla varustettu 15 vuotta vanha pioni. Kurjenmiekkoja hakiessa perheen lapsi oli saanut ajokortin ja pionien luovuttajalla oli toive, että vuosikausia kasvatettu pioni pääsee osaavaan kotiin.
On ollut rohkaisevaa rakentaa puutarhaa, kun välillä pelkkä tekeminen riittää. Into, kiinnostus ja aloittaminen. Loppu kantaa. Löytyy kyllä apua ja neuvoa ja ilmaiseksikin saa taimia.
Olen tästä puutarhan hoidon yhteisöllisestä puolesta todella kiitollinen. Vaikka kohtaamiset ovat olleet lyhyitä, on ihanaa kun kasveilla on tarina takana.
Me junantuomat kaipaamme yhteisöllisyyttä, joka löytää modernissa maailmassa uusia muotoja. On sosiaalisen median kasviryhmiä ja tavaran myymiseen tarkoitettuja sivustoja, joissa annetaan, kun annettavaa on ja etsitään kun tilaa on uusille ideoille.
Lue muut puutarha-aiheiset artikkelit täältä:
Vastaa